Lapin vihreät

Arkisto

Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat kannustaa kaikkia lastentekolakkoon

Uutiset ja tiedotteet – 1. toukokuuta 2005

Tällä hetkellä vanhemmuudesta koituvat kustannukset maksaa äidin työnantaja. Laki on epäoikeudenmukainen ja pakottaa etenkin nuoret naiset pätkätyökierteeseen. Tilanne on kärjistynyt naisvaltaisilla hoiva- ja palvelualoilla. Lastentekolakkolaiset haluavat jakaa kustannukset tasapuolisesti isän ja äidin työnantajien kesken. Lastentekolakko on osoitettu erityisesti valtiovallalle sekä miesvaltaisten alojen työnantajapuolille. Tilastojen mukaan valtion palkkaamista alle 30-vuotiaista korkeasti koulutetuista naisista vain 10 prosentilla on vakituinen työsuhde.

”On mieletöntä, että tällainen epäkohta voi ylipäätään olla valloillaan maassa, joka kutsuu itseään tasa-arvoiseksi sivistysvaltioksi. Tällaisessa tilanteessa on ihmeellistä, että pääministeri Vanhanen edes kehtaa kehoittaa naisia lastentekoon”, toteaa kaupunginvaltuutettu Suvi Pekkala.

”Kyse ei ole ainoastaan naisten hyvinvoinnista ja pätkätyökierteestä vaan järjestelmä ei nykyisellään kannusta täysipainoiseen isyyteen. Muun muassa tauot miehen työelämässä ovat useimmille perheille taloudellinen mahdottomuus”, jatkaa nuorten puheenjohtaja ja perheenisä Henrik Purdy.

Lastentekolakko on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton valtakunnalliseksi laajentunut puoluerajat ylittävä projekti. Lakkotapahtumia pidettiin vappuna Rovaniemen lisäksi myös Oulussa, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä, Kouvolassa ja Helsingissä.

Ei kommentteja »

Lapin vihreät on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään