Presidentin vaalit – 1. kierros
Uutiset ja tiedotteet – 15. tammikuuta 2006
Heidi Hautala sai Lapissa 2 % äänistä – tulos on samaa luokkaa kuin vihreiden osuus edellisissä eduskuntavaaleissa.
Lapissa Heidin kampanjaa toteutettiin Rovaniemellä ja Kemi-Tornion seudulla. Heidi kävi lokakuussa Rovaniemellä sekä joulukuussa Kemissä ja Torniossa. Näissä hän osoitti olevansa oppiva ja keskusteleva presidenttiehdokas – yksinkertaisesti paras. Kannatus ei kuitenkaan riittänyt toiselle kierrokselle.
Toisella kierroksella kohtaavat vasemmiston ja kokoomuksen ehdokkaat. Suuri osa vihreistä äänestänee Tarja Halosta, mutta mutta Sauli Niinistön työhön ja sen säilymiseen painottuva kampanja kerännee osan vihreiden äänistä. Odotan mielenkiintoisia keskusteluita ja väittelyitä. Heidi teki vahvan työn, sillä hänen esille nostamansa teemat olivat erittäin hyvin keskustelussa koko presidentin vaalin ajan.
Kiitoksia Heidille ja kaikille, jotka osallistuivat hänen tukemiseensa – äänestäen tai vaalityötä tehden!
Tapio Kekki
