Lapin vihreät

Arkisto

Vuotoksesta todellisten ongelmien ratkaisemiseen

Uutiset ja tiedotteet – 28. helmikuuta 2008

Pohjolan Sanomien pääkirjoituksessa 26.2. oudoksutaan kritiikkiä, jonka moneen kertaan torpatun Vuotoksen rakentamisen uudelleen esiin nostaminen on herättänyt. Pääkirjoituksessa luodaan outoa mielikuva siitä, että lappilaiset seisoisivat yksimielisesti Vuotoksen rakentamisen takana ja että tekoaltaan rakentaminen on Lapin asukkaille välttämätön pakko. Näin asia ei tietysti ole.

Vuotoksen alueen asukkaista ja luonnosta vastuunsa tuntevat tahot ovat lopettaneet Vuotoksella pekkaroinnin viimeistään korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suljettua  päätöksellään viimeisenkin vuotosmapin. Puolivuosisataisen Vuotos-allasuhan alueella on käyty yli 10-vuotinen vesioikeustaistelu ja KHO on vahvistanut 18/12/02 Vaasan hallinto-oikeuden kielteisen päätöksen altaan rakentamisesta. Alue on myös liitetty Natura 2000 -verkostoon sen erityisten luontoarvojen vuoksi. Vuotos on loppuun käsitelty.

On hienoa huomata, että niin monet poliitikot ja toimittajat kantavat aitoa huolta lappilaisten hyvinvoinnista. Keinot ovat kuitenkin väärät. Lapin asukkaiden hyvinvoinnin kannalta on ensisijaisen tärkeää, että nyt puhjenneen turhan vuotostelun sijaan keskittyisimme yhdessä ratkaisemaan maakuntamme todellisia ongelmia kuten kylien elinvoimaisuuden säilyttäminen, palvelujen saatavuuden turvaaminen, väkikato ja työttömyys. Ongelmat ovat suuria, mutta ratkaistavissa yhdessä niiden eteen ponnistellen. Lapin elinvoimaisuus ja ympäristön säilyminen lastenlapsille toteutuvat yhtä aikaa – ne eivät millään tavoin sulje toisiaan pois. Päinvastoin.

Jarno Ristaniemi
toiminnanjohtaja
Lapin Vihreät

Ei kommentteja »

Vihreiden puoluevaltuuskunta ja -hallitus Kemissä

Kalenteri – 26. helmikuuta 2008

18.04.2008to20.04.2008

Vihreiden puoluevaltuuskunta ja puoluehallitus kokoontuvat Lapissa 18.–20.4.2008. Kokouspaikkana toimii Kemin Kulttuurikeskus (os. Marina Takalon katu 3, 04100 Kemi). Lisätietoja myöhemmin.

Ei kommentteja »

Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat kokoontuu

Kalenteri – 26. helmikuuta 2008

26.02.2008
18:00to21:00

Lapin ViNO kokoontuu 26.2. Rovaniemen toimistolla osoitteessa Valtakatu 22 (2. kerros) kello 18:00 alkaen. Kokouksessa suunnitellaan lähinnä Lapin ViNOn kunnallisvaalikampanjointia.

Tervetuloa!

Ei kommentteja »

Ilmastonsuojelu ja uusiutuva energia mahdollisuus Lapille

Uutiset ja tiedotteet – 16. helmikuuta 2008

Lapin vihreät kannustaa Lapin kuntia tarttumaan rohkeasti työhön ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Lapin kuntien on luotava yhteistyössä oma ilmasto- ja energiastrategiansa selkeine ja sitovine tavoitteineen.

Uusiutuviin energiamuotoihin panostaminen ja merkittävät energiansäästötavoitteet tukevat Lapin profiloitumista luonnonläheisenä ja puhtaana matkailukohteena. Ilmasto- ja energiakysymykset tarjoavatkin suurien haasteiden lisäksi myös suuria mahdollisuuksia tulevaisuudessa yhä tukevammin matkailuelinkeinoihin tukeutuvalle Lapille.

Energiaa tulee myös säästää. Siihen tarvittaisiin yhteiskunnan taholta lisää puolueetonta neuvontaa. Kuntien tulee selvittää julkisten rakennusten lämmön ja sähkön säästömahdollisuudet.

– Tanska, Englanti ja Saksa ovat pystyneet pysäyttämään energian kulutuksen kasvun jo 1970-luvulla. Ruotsissa energian kulutuksen kasvu on pysäytetty 2000-luvulla. Miksei samaa ei voisi tehdä Suomessa, ihmettelee Lapin vihreiden puheenjohtaja Matti Korteniemi.

Lapin nuorista metsistä voidaan saada korkealle jalostettuja biopolttoaineita, kuten biodieseliä ja pellettejä.  Jotta nuoret metsät saadaan tehokkaaseen käyttöön, tarvitaan Kemera-tukiin korotuksia. Biokaasun ja tuulivoiman todellinen käyttö lisääntyy, jos pienillekin voimaloille taataan syöttötariffit eli toiminnan aloittamista tukevat takuuhinnat. Pelletit ovat myös hyvä vientituote, kuten kuusamolaiset ovat jo ehtineet osoittaa toimittaessaan lähes koko tuotantonsa Tukholman kaupungille.

Lisätietoja:
Matti Korteniemi, puheenjohtaja, 040 7274019

Ei kommentteja »

Rovaniemen vihreiden yhdistyksen kokous

Kalenteri – 31. tammikuuta 2008

1.02.2008
19:00to20:00

Rovaniemen vihreät pitää ylimääräisen yhdistyksen kokouksen perjantaina 1.2. Rovaniemen kaupungin Tiroli-salissa (os. Rovakatu 2). Kokous aloitetaan keskustelutilaisuuden jälkeen n. 19:00. Kokouksessa mm. hyväksytään yhdistyksen kunnallisvaalistrategia ja täydennetään yhdistyksen hallitusta. Tervetuloa!

Lisätietoja:
Sari Hänninen, 040 8737986

Ei kommentteja »

Keskustelutilaisuus: Miten ilmastonmuutos muuttaa Rovaniemeä?

Kalenteri – 31. tammikuuta 2008

1.02.2008
18:00to20:00

Rovaniemen vihreät järjestää keskustelutilaisuuden aiheesta ”miten ilmastonmuutos muuttaa rovaniemeä?” Tilaisuus järjestetään Rovaniemen kaupungin Tiroli-salissa (os. Rovakatu 2) perjantaina 1.2. kello 18:00 alkaen. Alustajana arktisen keskuksen tutkija Mika Flöjt.

Tilaisuuden jälkeen pidetään rovaniemen vihreiden yhdistyksen kokous. Tervetuloa!

Lisätietoja:
Sari Hänninen, 040 8737986

Ei kommentteja »

Lounais-Lapin Vihreät vierailee Jäkälässä

Kalenteri – 22. tammikuuta 2008

27.02.2008
18:00to20:00

Lounais-Lapin Vihreät vierailee keskiviikkona 27.2. klo 18:00 Jäkälässä (www.jakala.fi) tutustuen Lounais-Lapin jätteenkäsittelyyn ja kierrätysjärjestelyihin.

Lisätietoja:

Matti Korteniemi
040 727 4019

Ei kommentteja »

Lapin ViNO kokoontuu Rovaniemellä

Kalenteri – 22. tammikuuta 2008

12.02.2008
18:00to20:00

Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat kokoontuu tiistaina 12.2. kello 18.00 alkaen vihreiden piiritoimistolla os. Valtakatu 22, 2. krs. Tervetuloa!

Lisätietoja:

Sanna Kopra, pj.
041 506 778

Ei kommentteja »

Lapin vihreiden hallitus kokoontuu

Kalenteri – 12. tammikuuta 2008

16.02.2008
12:00to15:00

Lapin vihreiden hallitus kokoontuu lauantaina 16.2. Kemin Ystävyyden talolla (os.  Sauvosaarenkatu 11, sisäpiha).

Lisätietoja:
Jarno Ristaniemi
jarno.ristaniemi(at)vihreat.fi, 044 2987776

Ei kommentteja »

Lapin vihreät on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään