Lapin vihreät

Arkisto

Sinikka Pokka: Valion tontille meijeri

Blogi – 22. syyskuuta 2009

Esitän ratkaisua kiistaan, mitä tehdä Rovaniemen keskustan tuntumassa Kemijoen rannalla sijaitsevalla ns. Valion tontilla. Perustakaamme siihen meijeri. Perustelu on yksinkertainen. Tarvitsemme Lappiin meijerin, koska meillä ei sellaista vielä/enää ole ja, koska tuotamme täällä paljon maitoa, jonka käsittelyyn tarvitaan meijeritilat. Mitä ”Valion tontin” sijaintiin tulee, on se keskeinen ja luonteva kohtauspaikka laajan Lapin alueelta kerättävälle maidolle. Lisäksi tontti on edustava ja maidon suhteen perinteikäs.

Lappilaiset lehmät tuottavat vuosittain meijeriin vietäväksi noin 90 miljoonaa litraa maitoa. Maitoa tulee tasaisesti eri puolilta Lappia, ihan perimmäistä kolkkaa myöten: Enontekiöltä, Inarista, Utsjoelta, Savukoskelta, Sallasta, Pelkosenniemeltä jne. Lapissa ei ole kuntaa, jonka alueelta ei maitoa meijeriin lähetettäisi. Maidon tuotanto on pitkäjänteistä työtä ja tuottajat työhönsä niin sitoutuneita, että maailman tuulien tuiverrukset eivät ole lappilaisen meijerimaidon määrää heilauttaneet. Meijeriin lähetetyn maidon määrä Lapissa ei nimittäin ole vähentynyt, muttei lisääntynytkään viiteenkymmeneen vuoteen.

Maidon olemus ja pitkä matka

Maito on helposti pilaantuva elintarvike, joka vaatii katkeamattoman kylmäketjun heti lehmän utareesta lähdettyään aina siihen saakka, kun kuluttaja juo maitolasinsa tyhjäksi. Ainutlaatuisen koostumuksensa ja käsittelyherkkyytensä vuoksi luulisi maidon olevan lähiruokaa. Toisin kuitenkin asia tämän päivän Suomessa on. Jotta maito säilyy kuluttajalle saakka hyvänä ja raikkaana on sille rakennettu kylmäketju todella huolella toteutettu ja vaalittu. Maito lypsetään tilan maitohuoneessa sijaitsevaan tilatankkiin, joka välittömästi jäähdyttää ja säilyttää sen kylmänä siihen saakka, kun maitoauton imee sen omaan kylmätankkiinsa ja lähtee kuljettamaan sitä kohti lähimpää meijeriä. Maitoauto vierailee tilalla joka toinen päivä, sen reitti on tarkkaan suunniteltu, jotta tuote mitä pikimmin pääsee meijeriin jalostettavaksi.

Maassamme on kaksi pääasiallista maitoa jalostavaa suuryritystä: Valio Oy ja Arla Ingman Oy. Vain minimaalinen osa maidosta menee näiden ostajien ohi pienempiin maidonjalostamoihin, kuten pienjuustoloihin. Valio on suomalaisten maidontuottajien omistama, vuonna 1905 alun pitäen voin vientiin perustettu osuusliike, jonka tärkein voin ostaja oli Englanti. Nyt se on Suomen johtava meijerialan yritys, se vastaanottaa 86% suomalaisesta meijereihin toimitetusta maidosta ja vie maitotuotteita ympäri maailmaa. Lappilaisten lehmien maidosta noin 70% kuljetetaan valiolaisiin meijereihin, kaikista Lapin kunnista. Valiolla on 15 tuotantolaitosta Suomessa, pohjoisin maitoa vastaanottava meijeri ja jakeluvarasto sijaitsee Oulussa, siellä pakataan ja jalostetaan tuoretuotteita. Pohjoisin valiolainen juustotehdas sijaitsee Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla, ainoa rasva- ja maitojauhetehdas Seinäjoella. Iskukuumennetut tuotteet valmistetaan Turengissa. Arla Ingmanin pohjoisin tuotantolaitos on Kuusamossa ja vajaa 30% lappilaisten lehmien maidosta kulkeutuu sinne suuntaan. Kuusamon osuusmeijerillä on alueella mm. juustotehdas. Arla Ingman on Arla Foodsin kokonaan omistama tytäryhtiö. Arla Foods puolestaan on Euroopan suurin meijerialan yritys, jonka omistavat ruotsalaiset ja tanskalaiset maidontuottajat.

Lähes 90% vettä sisältävälle nesteelle kertyy siis kilometrejä, kun se raakamaitona matkaa Lapin perukoilta jokaisena viikonpäivänä läpi vuoden jalostettavaksi meijereihin sekä jälleen jalostettuna ja purkitettuna takaisin Lapin perukoille ruokapöytään, maidonlähettäjätilan naapuriinkin. Tuossa vauhdissa myös toinen tärkeä neste, dieselöljy, muuttaa olomuotoaan.

Ei kommentteja »

Lapin vihreät on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään